torstai 28. toukokuuta 2015

Juhlahumua ja vauva-arkea

Hupsista, miten viime kirjotuksesta on taas kulunut jo monta päivää! Tää aika vaan menee niin nopeesti vauvan kanssa ja kovin usein ei tunnu aikaa löytyvän, että pääsis koneelle asti. Viime viikonlopun juhlat meni tosi hyvin vauvan kanssa. Ensin juhlittiin häitä lauantaina, vauva oli T:n kanssa kirkonpenkissä istumassa, kun itse seisoin kirkon etuosassa kaason roolissa, mutta ei tää meidän poika tuumannut ees uruista mitään :). Juhlapaikalle kun päästiin, niin poitsu jatko unia, joille simahti kun siirryttiin kirkosta juhlapaikalle ja saimme jopa syödä rauhassa, luksusta :D. Siskoni tuli lisäksi lykkimään vaunuja pihalle pariksi tunniksi, niin poitsu sai toiset unet ja mä sain rauhassa vetää kenkäleikin, jonka olin luvannut pitää sekä puheeni. Onneksi juhlapaikalle oli väsätty rauhallinen lastenhoitohuone, jonne mäkin ehdin imettämään. Ja mä ihan turhaan lypsin maitoja mukaan, kun ehdinkin ite syöttämään vauvan eikä T:n tarvinnutkaan antaa pullosta :D No parempi se on varautua kaikkeen mahdolliseen kuin päinvastoin :)

Häät oli mukavan rennot, ohjelmaa oli sopivasti ja hengailuaikaa myös :) Ikävä kyllä en ite ehtinyt kuvia ottamaan häiden koristeluista tai hääparistakaan, sen verran kädet oli kuitenkin täynnä hommaa. Mutta ihanat häät saimme viettää ja kuulin, että vauhdikkaimmat juhlijat olivat päässeet vasta aamuneljältä nukkumaan :) Me lähdimme ennen iltayhdeksää ja päästiin vielä mun vanhempien kotona pihasaunaan kaksistaan, kyllä vaan oli mahtavaa ♥ Yön vauva nukkui vaunuissa meidän sängyn vieressä ja nukkui ihan samaan tapaan kuin kotonakin, eli pari kertaa heräsi syömään. Olin tästä positiivisesti yllättynyt :) Sunnuntaina juhlittiin mun vaarin 80- vuotisjuhlia pienellä porukalla lounastaen, nekin kekkerit meni pikkupojan kanssa loistavasti :) Tänä viikonloppuna juhlitaankin sitten mun pikkusiskon ja -veljen yo-lakkeja eli juhlaa toisen perään :) Ja samoissa merkeissä tulee kesäkuukin jatkumaan :)

Ostettiin pojalle kantoreppu tulevilta kummeilta ja se on ollut kyllä todella hyödyllinen. Pikkupojulla on alkanut olemaan jonkun verran itkuisuutta syömisen jälkeen, niin kantorepussa olo tuntuu lohduttavan enemmän kuin pelkkä sylissä oleminen. Nämä mahavaivat menee kyllä vielä suoliston kehittymättömyyden piikkiin, meillä kuitenkin nukutaan yöt hyvin eikä täällä itketä joka imetyskerran jälkeen. Tokihan sitä toivois, että pikkusen ei tarvis itkeskellä yhtään mahavaivojansa, mutta onneksi niitä ei ainakaan tällä hetkellä ole jatkuvasti. Tää meidän reppu on merkiltään Manduca. Onko teillä muilla kantoreppu käytössä ja mitä ootte tykänneet siitä?:)

Kantoreppu, Manduca

Ollaan myös päästy korkkaamaan vaunuttelut ja niistä poitsu tuntuu tykkäävän ja jää vaunuihin yleensä nukkumaan lenkin jälkeen :) Kunhan ei oo liian kuuma! Välillä nää kelit alkaa jo olemaan sellaset, että pitää tosissaan miettiä minkä verran niitä vaatteita pukee kun välillä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta ja välillä tuulee ja sataa. Mutta mahtavaa, että ollaan päästy joka tapauksessa pihalle :) Tänään kävin ekaa kertaa tän rytmiryhmän kans yksin lenkillä (eli vaunut+vauva+2 koiraa) ja se meni ihan hyvin. Toki hihnojen kanssa oli välillä säätämistä, mutta ainakaan koirat ei vetäny koko aikaa vaan käveli hienosti vaunujen vierellä, mitä mä ihmettelin syvästi :P

Vaunulenkki, Firkon


Joku tuolla kommenttiboksissa jo toivoi multa synnytyskertomusta. Oon miettinyt sen kirjoittamista monelta kantilta ja tullut siihen päätökseen, että se kokemus on niin henkilökohtainen ja tärkeä, etten halua sitä jakaa kaikkien kanssa. Luin raskausaikana useita synnytyskertomuksia netistä ja oon tosi kiitollinen siitä, että jotkut niitä kirjoittavat, niistä saa kuitenkin lisää henkistä valmiutta omaan koitokseen, mutta haluan sen tarinan pitää ihan vaan itselläni ja tietysti T:lla. Mutta lyhyesti voin sanoa, että synnytyksestä ei jäänyt mitään kammoa eikä pelkotiloja, vaikka kaikki ei mennytkään ihan niinkuin Strömsössä. Tärkeintä on kuitenkin, että nyt kaikki on hyvin eikä synnytyksestä jäänyt kummallekaan pysyviä vaurioita.



Vauva-arki on ollut aikalailla sellasta kun etukäteen kuvittelinkin. Joka päivä sitä vaan hämmästelee tuota uutta tulokasta, onko se tosiaan meidän ♥ Ja mitä kaikkea kivaa tulevana kesänä pystytään yhdessä puuhaamaan :) Oletin, että oisin ihan hormonimyrskyssä synnytyksen jälkeen, mutta pääkoppa on onneksi pysynyt hyvin menossa mukana :D. Asiaan taitaa vaikuttaa sekin, että meillä menee yöt aika mukavasti ja T on ollut aktiivisesti mukana heti alusta alkaen tässä kaikessa. Yksin oliskin paljon raskaampaa. Ainut mikä hitusen rassaa mieltä on neuvot miten vauvaa pitää hoitaa :P Mua nyt ei oo mitenkään älyttömästi ees neuvottu tässä hommassa, uskon että lähipiiri tietää, että me kyllä avattasiin suumme jos ois jotain mielen päällä. Mä oon kuiteski ammatiltani terveydenhoitaja ja ollut lastenneuvolassakin hetken töissä ja harjotteluissa mm. äitiys- ja lastenneuvolassa, synnärillä ja vierihoidossa ja vaikka missä muuallakin, missä hoidetaan lapsia. Joten mulla on jo ennestään semmosta tietoa, mitä ihan tavallisella uudella äidillä ei välttämättä vielä ole. Enkä tällä halua mitenkään kehuskella, vaan ihan vaan sanon, että ammatinkin puolesta tiedän jo monenlaista :). Joten ehkä se risominen tuleekin juuri siitä, kun koen että osaan ja kykenen hoitamaan omaa lastani. Onko ketään muuta ottanut päähän neuvot, joita ei tarvita?!:P Mutta täytyy kyllä nyt vielä korostaa, että niitä neuvoja ei onneksi oo tullut mitenkään päivittäin, mutta kyllä ne muutamatkin kerrat vaan jää mielen päälle :D. Mutta onneksi tää elämä ei oo ihan niin vakavaa, vaikka välillä risookin ;)

Mutta nyt pitää lopetella ja alkaa grillaamaan, kun pikkumies on vielä unten mailla :) Palaillaan taas sopivan hetken tullen!:) Nauttikaahan tekin näistä aurinkoisista keleistä, ihanaa kun kesä on tulossa :)

PS. Mun kukkapenkis kasvaa näin upeita tulppaaneja ja narsisseja!:)



tiistai 19. toukokuuta 2015

Ensimmäiset päivät kotona

Torstaina tulee viikko täyteen, kun ollaan oltu koko perheen voimin kotosalla. Päivät menee hurjaa vauhtia eteenpäin, vaikka ei ois mitään erityisempää ohjelmaa. Syliä, maitoa, vaipanvaihtoa, unta, niistä on meidän päivät tehty :). Iltaisin tankataan syliä ja maitoa, mutta öisin onneksi nukutaankin välillä ;). Joko omassa tai meidän sängyssä :) Sydän pakahtuu onnesta, vihdoinkin meidän pikkuinen on kotona meidän kanssa ♥

Kertokoon kuvat lisää meidän ensimmäisistä päivistä, niitä on tullut "muutamia" napsittua :P





Me on ehditty käymään jo Seinäjoella shoppailemassakin :) Viikonloppua varten piti käydä ostamassa juhlavaatteita itse kullekin, meillä on tiedossa ystäväni häät, joissa olen kaasona ja sitten vielä 80wee synttärijuhlat. Samalla yökyläillään ekaa kertaa mummolassa :) Saas nähdä miten meidän viikonloppu menee tällä kokoonpanolla :P....









Sain vanhemmiltani napanuorakimpun :)...


Vaippoja on vaihdettu... muutamia :P...









Tällä viikolla en välttämättä ehdi enempää postailemaan, mulla on vielä kaason tehtäviin liittyen hommia tekemättä, aika haastavaa, kun jonain päivinä ehdin tekemään omia juttuja vartin verran ja hyvänäkin päivänä ehkä tunnin verran :P Mutta onneksi lauantaihin on vielä aikaa :P

Palaillaan siis taas kun löydän blogille sopivan raon!:) Kivaa viikon jatkoa teille kaikille!:)

torstai 14. toukokuuta 2015

Pikkupoika on saatu kotiin ♥

Meidän perhe kasvoi lauantai-iltana 9.5 suloisella pikkupojalla ♥ Sain siis maailman parhaan lahjan juuri ennen äitienpäivää :) Ensihetket meillä päästiin kylläkin kokemaan vasta vastasyntyneiden teholla eli keskolassa, jonne vauva joutui suoraan synnyttyään. Sen verran tiukalle otti maailmaan syntyminen. Infektiotakin pukkasi meille kummallekin päälle, mutta nyt on kaikki taudit seljätetty ja päästään aloittamaan ihan tavallinen vauva-arki kun saatiin poika tänään kotiin♥ Juuri nukuttiin kaikki kolme yhdessä päikkärit ja tää mamma ei vois olla onnellisempi ♥

Raasu oli kerinny keskolassa yhtenä yönä raapimaan naamansa noin, nyt on tumput visusti käsissä :) Mutta onnellinen hymy on silti kasvoilla :)



Kotona ♥ Luna ihmettelee uutta tulokasta :)



Muru otti jo lähempääkin tuttavuutta :)



Täällä aiotaan nyt nauttia kotona olemisesta täysin rinnoin (kirjaimellisesti :P) Palailen taas blogin puolelle sopivan raon tullen :)

Kiitos kaikista onnitteluista, joita oli jo tullut tänne blogin ja instagramin puolelle! ♥

torstai 7. toukokuuta 2015

Vielä yhtenä kappaleena

Ai, että miten mahtava ilma tänään on ollut :) Kävin koirien kanssa heti aamusta nuuhkimassa kesäilmaa lenkin muodossa, oon kyllä henkeen ja vereen kesäihmisiä. Paras vuodenaika ♥ Ja mulla on semmonen kutina, että tästä kesästä on tulossa aivan mahtava ♥
Tänään ois viikkoja kasassa 41+5 ja mä oon aina vaan kotona ;). Pikkusella on näköjään vähän liian viihtyisää tuolla masussa... Onneksi vauvalla on ainakin tän hetkisten tietojen mukaan kaikki hyvin, että siitä ei oo tarvinnut murehtia. Mammalla vaan meinaa olla rankkoja nää viimeset päivät ;). Tai se rankkuus taitaa olla enemmänki tuolla henkisellä puolella, haluisin niin jo kroppani takaisin. Mutta enää siihen ei pitäisi mennä montaa päivää, katsotaan joudutaanko käynnistelemään vai miten Inu tänne maailmaan lopulta tulee.

Kohta siis "saan" hyvästellä tän vauvamasun, joten tein sen kunniaksi pienen kollaasin masun kasvusta :)

Vauvamasu, raskaus
Kyllä sitä kokoa vaan on tullutkin! Ihan uskomatonta katsoa noita alkupään kuvia, joissa masu on vielä ihan pikkuruinen... Mutta sieltä se sit vaan loppujen lopuksi pompsahti :)

Ja vielä oudompaa on katsoa viime kesän kuvia, kun en vielä ollut raskaana... Siis oonko mä joskus ollut tuon kokoinen, siis normaalipainoinen?!:D No onpahan tavotetta tälle kesää :P






Tätä alla olevaa maximekkoa pystyn onneksi käyttämään, vaikka kaikkia raskauskiloja ei oiskaan kesään mennessä karistettu... Sen verran anteeksantavainen malli ;)





Nää viimeset päivät "yhtenä kappaleena" meinaan viettää hyvin rennosti. Päikkäreitä rakastaa sekä mamma että koirat, joten seura on aina taattu ;). Välillä käydään ulkoilemassa, joko kävellen tai pyöräillen ja haaveilen mä jo puutarhatöistäkin, mitähän kaikkea sitä tänä vuonna istuttaisi... Siivoushullua musta ei oo saatu kuorittua esiin tän raskauden aikana, ihan normaalin verran oon vaan siivonnu, ei oo ikävä kyllä lähtenyt lapasesta sillä saralla :P

Kiitos siitä, että täällä blogissa ei oo tullut mitään kyselytulvaa tyyliin "etkö sä vieläkään oo synnyttämässä?!" On pysynyt järki paremmin päässä, kun ei oo tarvinnut vastailla kuin perheen ja lähimpien ystävien kysymyksiin :). Kun on itse odottanut synnytystä kuumeisesti jo monta viikkoa, niin muiden ihmisten ihmettelyt ei ois paljon asiaa auttanut. Vauvan syntymästä tuun laittamaan instagramiin ja tänne blogiinkin tietoa sitten, kun jaksan ja pääsen hetkeksi irti vauvakuplasta :). Mutta tuolta blogin oikeasta reunapalkista tekin, jotka ette ole instagramissa pystytte seuraamaan mun instagram-päivityksiä :)

Jää nyt siis nähtäväksi, että onko mullakin jo äitienpäivä tänä vuonna, vai vasta ensi vuonna... Pitäkää mulle peukkuja, että mullakin ois sunnuntaina jo juhlan aihetta ♥

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Huomenlahjat

(Kirjoitettu 24.9.2013)

Meillä siis vaihdettiin noita perinteisiä huomenlahjoja häiden jälkeisenä aamuna :). Itse sain jotain todella ihanaa, ja joka on päässyt heti jokapäiväiseen käyttöön (en malta säästää sitä vaan juhlia varten). Esitin vienon toiveen, että lahja olis jotain sellasta mistä jäisi muisto moneksi vuodeksi (ei siis tällä kertaa esim. mitään hemmottelulahjakorttia, vaikka niistä muuten tosi paljon tykkäänkin). Sainkin todella upeen lahjan, Lumoava-sarjan Bella kaulakorun ja korvikset ♥ Entuudestaan tää sarja ei ollu mulle niinkään tuttu, mutta onneks T tiesi mistä mä tykkään! Nää kuvat ei jotenki anna oikeutta varsinkaan tolle kaulakorulle, mun mielestä se on livenä paljon hienompi ♥


Huomenlahja

Huomenlahja

Katotaan, jos saisin tuosta kaulakorusta otettua kuvan käytössä, sen verran ahkerasti oon sitä nyt käyttänyt :). Ihana ♥
En ois parempaa lahjaa voinu saada.

Omasta huomenlahjaideasta en oo uskaltanu hiiskahtaakaan täällä, ettei T vaan käy täällä lukemassa mun suunnitelmista ;). Mä kävin siis huomenlahjakuvauksessa!:) Eli musta otettiin vähäpukeisia kuvia tulevaa aviomiestä varten, että on sitten jotain mitä muistella ku ollaan vanhoja ja ryppysiä ;). Kävin kuvauksissa jo alkukesästä ja kyllä oli monesti lähellä etten perunu koko kuvausaikaa :P. Sen verran paljon mua toi juttu jännitti, että siks meinasin perua sen, jotenki aattelin, että ei helkkari musta oo tähän vaikka ideana se olikin loistava. Lopulta kuvauspäivä koitti ja sain kaaso-J:n tsemppariksi mukaan. Ja hyvä, että otinkin, oli meillä sen verran hauska iltapäivä :D. Kuvauksissa kävin siis valokuvaajalla, joka kuvasi myös meidän häätkin. Halusin ehdottomasti naiskuvaajan, ei käyny mieleskään keikistellä mieskuvaajan edessä, vaikka kuinka kuvaaja oiskin osannut pitää naamansa peruslukemilla.


Jännityksestä ei kuvauksissa ollut tietoakaan, jotenkin tilanne oli niin rento, että ite aloin ehdottelemaan, että jos otettas vaikka rintsikat pois jne. :D. Kaaso-J tsemppas koko ajan taustalla ja ehdotteli hyviä ilmeitä ja asentoja ja nauramiseksihan se tuppas menemään :P. No eipä ollut jäykkää, perus suomalaista meininkiä ;). Oon tosi tyytyväinen itteeni, että uskalsin toteuttaa tän ja kuvatkin onnistu paremmin ku osasin odottaa :) En aiemmin ajatellutkaan, että laittasin niitä kuvia tänne, mutta jos kehtaan laittaa reissusta itestäni bikinikuvia tänne,ni se on aikalailla sama asia mulle. Ja, jos jollekin siellä ruudun toisella puolella tulee mieleenki arvostella meikäläisen jenkkakahvoja ja muita ihania herkkuja, niin sensuuri on kova, eikä semmosia kommenttteja täältä päästä julkaista ;). Joten sorry guys!

Joten tässä on muutama kuva mun huomenlahjakuvauksista, sanotaan vaikka niin, että nää on niitä kesyimpiä ;).













Mä kävin siis kampaajalla muka "koekampauksessa" tuona päivänä ja laitoin tekokynnetki eikä T tajunnut ihmetellä mitään ;). Onneks oli perjantai ja mä saatoin sanoa, että on kiva laittautua viikonloppua varten ;). Kaikkee pöhköö sitä pitääki aina keksiä, mutta jestas, jos täs vaan kerran elämäs pääsee naimisiin, niin pitäähän siitä ottaa kaikki ilo irti ;). Ja mä olin ainakin niin fiiliksissä noista kuvauksista, että en ois malttanut lopettaa poseeraamista :P. Suosittelen kyllä jokaiselle, kohottaa kummasti itsetuntoa :).

Meidän häät ♥ Osa 4 ja viimeinen :D

(Kirjoitettu 31.8.2014)

Oon jo aikoja sitten luvannut julkaista täällä meidän potrettikuvia häistä ja vihdoinkin aion sen toteuttaa :) Nimittäin nyt olen saanut itselleni nuo kaikki kuvat ja pystyn lupaukseni pitämään. Joten ensimmäisen hääpäivän kunniaksi kuvamateriaalia meidän tärkeästä päivästä, tasan vuosi sitten, olkaapa hyvät ♥

Potrettikuvat me otimme siis ennen vihkimistä. Valokuvauspaikkoina oli Ränkimäen museon piha sekä Malkakosken ympäristö. Kuvaukseen varasimme pari tuntia, eikä se ollut yhtään liikaa, kolmekaan tuntia ei olisi ollut yhtään liioiteltua. Tietysti, jos kuvat ottaa vain yhdessä paikassa, riittää lyhyempikin aika. Otimme ennen vihkimistä myös kuvat kaasojen ja bestmanin kanssa, koska halusimme ehtiä ottamaan myös näiden tärkeiden ihmisten kanssa rauhassa kuvia ♥ Ja se oli erittäin kannattavaa, koska itse juhlapaikalla oli niin paljon muitakin, jotka halusivat meidän kanssa kuvaan ja, joiden kanssa mekin halusimme ottaa kuvia.










































Tässä siis osa meidän potrettikuvista, mitäs tykkäsitte? :) Me aletaan nyt väsäämään brunssia ekan hääpäivän kunniaksi, kyllä onkin jo nälkä kun käytiin äsken heittämässä tunnin lenkki koirien kanssa. Kivaa päivää teille!:)

tiistai 5. toukokuuta 2015

Meidän häät ♥ Osa 3

(Kirjoitettu 2.1.2014)

Nyt mä lupaan, että kohta nää meiän hääjutut alkaa loppumaan!:D Mutta ei aivan vielä ;)
Multa on kyselty jonkun verran meidän häiden pitopalvelusta, joten siitä aion sanoa muutaman sanan :).
Meidän häissä pitopalveluna toimi siis Honkimetsän Herkku Lapualta. http://www.lapuangrilli.fi/
Pitopalvelun valitsimme kuulopuheiden perusteella. Meillä ei ollut kovin montaa kokemusta Lapuan pitopalveluista ennestään, mutta lähipiiristä onneksi löytyi. Meille tärkeintä pitopalvelussa oli siis hyvä ruoka ja sujuva palvelu. Tästä pitopalvelusta sain kuulla usemmalta ihmiseltä niin hyvää palautetta, joten laitoin heille viestiä ja sainkin nopeasti vastauksen. Ja siitä se sitten lähti :) En oo kyllä näin hyvää palvelua saanu keneltäkään aiemmin! Ihan sama mitä kysyin, niin kaikkeen sain vastauksen :) (Vaikka ei ois välttämättä liittyny pitopalvelun hommiin ollenkaan :D) Ja kaikista tärkein eli ruoka, oli oikein hyvää ja suussa sulavaa, täytekakusta puhumattakaan :) Jotakuta saattaa kiinnostaa meidän häiden menu, joten tässä se tulee:

Broilerpastasalaattia
Hedelmäinen vihersalaatti (feta erikseen)
Mansikkainen kotijuustosalaatti
Talon salaatinkastike sinappinen
Kermassa ja smetanassa haudutettu lohi
Possun ulkofile pehmeän pippurisessa kermakastikkeessa
Kermaperunat & keitetyt perunat
Paahdettuja lihapyöryköitä
Kasvisgratiini

Lapsille lisäksi
Lihapyöryköitä, ranskalaisia ja nakkeja

Täytekakku mansikka-valkosuklaatäytteellä
Herrasväen pikkuleivät
Fazerin sinisiä konvehteja

Iltapalalla meillä oli päivän salaatteja, lihapullia, nakkeja, patonkia, yrtti- ja ruohosipulituorejuustoja.

Tähän tietysti kuului leivät ja alkoholittomat juomat. Lähestulkoon kaikki oli vieläpä laktoositonta ja gluteenitonta, joten ainakin kaikki meidän vieraat pystyi syömään kaikkea :)




Hääkakku

Hääkakku


Voin siis täydellä sydämellä suositella tätä pitopalvelua myös muille juhlien järjestäjille :) Pitopalvelussa kontaktit hoiti pääasiassa Sanna, jonka kanssa tippa linssissä sitten halailtiin häiden jälkeisenä päivänä kun kaikki meni niin hyvin :)

Toinen asia, minkä haluan häistämme erikseen esitellä on meidän kukkataikuri :). Meidän häiden kaikki kukat teki siis kaasoni Tiina, joka lukee tällä hetkellä floristiksi. Tiesin, että Tiinan kanssa homma pelaa ja hän jo tietää pitkälti millaisista kukista tykkään :) Lähetin muutaman inspiraatiokuvan hänelle ja niiden pohjilta Tiina sai väsätyksi todella kauniit kimput, asetelmat ja rannekkeet sekä vieheet. Tässä muutamia kuvia kukista.





Hääkimppu

Suurkiitos Tiinalle vielä tästä urakasta! Jonka hän teki vieläpä meille häälahjana ♥

Hääjuhlasta en aio kovin tarkkaa kertomusta täällä tehdä, mutta jotain kuiteskin. Tunnelma oli hyvä ja monelta vieraaltamme saimme jälkeenpäin palautetta, että eivät ole näin hauskoissa ja lämpöisissä häissä koskaan olleetkaan. Se tuntui hyvältä, olimmehan suunnittelleet häitä reilu puoli vuotta hyvinkin intensiivisesti. Hattua täytyy nostaa varsinkin meidän apujoukoille eli bestmanille Samille, kaasoille Johannalle, Tarulle, Tiinalle ja Annalle. Ilman heitä näitä juhlia ei olisi koskaan saatu järjestettyäkään ♥ Kiitos, kun jaksoitte tsempata niin paljon meidän tärkeän päivämme vuoksi! Erityisesti Sami ja Jossu joutuivat tekemään monenmoista (kaikista lähimpänä kun asuvat). Eikä pidä unohtaa meidän morsiustyttöä Lilli-Sofiaa ja sulhaspoikaa Taavettia, jotka vetivät roolinsa järkyttävän hyvin :).

Mutta takaisin hääjuhlaan :) Meillä juhlat aloitettiin siis kättelyllä ja isän pitämällä maljapuheella, jonka jälkeen herkuttelimme hääruualla. Ruuan jälkeen otimme ulkona valokuvia yhdessä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Ruuan ja kahvin välissä sekä kahvin jälkeen meillä oli muutama ohjelmanumero, kuten anopin esiintyminen laulujen kera, T:n ystävän laulaminen kitaran säestyksellä (hän säesti myös anoppia) sekä rakkauden tietovisan vastausten läpikäyminen (tietovisa kosketti siis hääparia). Pitkin iltaa palkitsimme kaasojen avulla hääbingon voittajia. Yksi kaasoistamme veti meille myös toivotun kenkäleikin :)

Hääleikki, kenkäleikki

Illan parhaimpia osuuksia oli kyllä kaason ja bestmanin yhteispuhe, joka sai kyllä suurimman osan vieraistakin nauramaan vedet silmissä. Itse tykkäsin kovasti myös toisen kaasoni puheesta, kyllä leuka väpättäen sai kuunnella, mitä kaikkea ihanaa ja hassua ollaan yhdessä T:n sekä kaasojen ja bestmanin kanssa touhuttu ja mitä puoliso on nuoruudessaan pelleillyt (siis puolin ja toisin ;)) Niin ikimuistoisia puheita, ettei mitään järkeä ♥ Nämä hetket tuun muistamaan ikuisesti ♥ Onneksi saatiin puheet myös itselle muistoksi! Kaasot ja bestman olivat myös väkertäneet meille polttarikansiot, jotka saimme tuona iltana :) Kiitos niistäkin!

Tanssimme myös perinteisen häävalssin, jota emme olleet harjoitelleet lähes ollenkaan! Edellisenä iltana meidän piti vielä treenata, mutta se unohtui, yllättäen ;). Harjoituksen puuttumisesta huolimatta tanssi sujui yllättävän hyvin :D. Vaikka täytyy myöntää, että sen verran valssaaminen hermostutti, että potkaisin juuri ennen aloitusta korkkarit pois jaloista ja tanssin paljain jaloin :P.




Heitimme myös perinteisesti hääkimpun ja sukkanauhan (kimpun ja nauhan nappaajatkin ovat muuten tällä hetkellä jo onnellisesti naimisissa!) ja häävalssista alkoi hääbändimme Popnite Vaasasta soittamaan. Loppuilta menikin tanssiessa ja viihtyessä vieraidemme parissa. Hääbändin lopettamisen jälkeen paikalle jäi enää pieni porukka kavereitamme, joiden kanssa jorasimme melkein aamuun asti omia lempparibiisejä luukuttaen :) Ai niin! T ja bestman olivat myös hankkineet raketteja meille! Oli kyllä kiva yllätys, kun kerta oli venetsialais-iltakin :) Pienimuotoisen ilotulituksenkin siis saimme ja pojat oli jopa muistaneet ilmoittaa palolaitokselle asiasta. 

Voiko siis parempaa hääpäivää toivoa? No ei me ainakaan ♥ Huippupäivä, jota on kiva muistella jälkeenpäin ♥

PS. Sori, mutta hääjutut ei ihan viä tähän lopu, muutaman potrettikuvan haluan teille esitellä, sitten kun saan niiden web-versiot kuvaajaltamme :)

Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.