torstai 20. elokuuta 2015

Firkonin vaunut kesäkäytössä

Multa on jo muutamaan otteeseen toivottu käyttökokemuksia Firkonin vaunuista, jotka meillä on käytössä. Joten täältä pesee :) Esittelyn vaunuista voi lukaista täältä: http://nonnakoo.blogspot.fi/2015/04/firkonin-vaunut.html


Ollaan siis ehditty käyttämään meidän vaunuja reilun kolmen kuukauden ajan tässä kesällä. Mitään vikoja ei ole ilmennyt ja vaunut liikkuvat sujuvasti ja suoraan. Kaikki kangas- ja nahkaosat on pysyneet ehjinä (ja toistaiseksi puhtaina :P).

Runko on ollut riittävän matala tämmösille lyhyille lenkkeilijöille, mutta en silti usko, että tää olis liian matala pitkälle vaunuttelijallekaan. Työntöaisaa kun pystyy säätämään eri korkeuksiin. Tässä mallissa ei ole heittoaisaa, mutta me ei olla sitä kaivattu. Kopan saa kyllä nostettua ja käännettyä toiseen suuntaan tarvittaessa, mutta mä en oo sitä ominaisuutta ainakaan vielä tarvinnut.

Näin kesällä me ei olla käytetty ollenkaan vaunujen kuomupeitettä koska vaunuissa tulee silloin ihan tukahduttavan kuuma, kun ilma ei vaihdu ollenkaan. Talvella se onkin hyvä tuulensuoja. Näin kesällä meillä on yleensä vaan harso auringolta suojaamassa ja hyttysverkko sen päällä, kuten tuossa yläpuolella olevassa kuvassa. Kopan takaosasta saa tuuletusikkunan auki, joka meilläkin usein lämpöisillä keleillä avataan. Helteisillä keleillä me ei kyllä voida lenkkeillä ollenkaan päivisin, koska kopassa tulee silloin niin kuuma. Varmaan kaikissa vaunuissa tulee? Mutta onneksi iltaisin on usein jo lämpöasteet hieman laskeneet, jolloin vaunuttelukin onnistuu. Meillä nukutaan tällä hetkellä vaunuissa, vain jos ne liikkuvat. Eli aina, kun tullaan kotiin, niin viimeistään takaterassille noustessa pikkumies herää. Uskon, että kun syksyn viileät saapuvat ja on mahdollista "pakata" vauvaa enemmän vaunuihin makuupussiin jne. niin silloin uni maistuisi vaunuissakin paremmin. Nyt kun monesti ei ole ollut minkäännäköistä peittoa edes päällä, kun on ollut niin lämpöisiä ilmoja.

Oon ollut ehdottoman tyytyväinen siihen, että meillä on kääntymättömät renkaat myös edessä. Helpottaa suunnattomasti liikkumista, jos toisessa kädessä on pari koiran talutushihnaa. Muutenkin kiva, kun voi lykkiä vaan yhdellä kädellä eikä vaunut lähde heti kääntymään kadun reunaan. Vaikka täytyy sanoa, että jos mä lähden yksin vauvan ja koirien kanssa lenkille, otan mieluummin kantorepun kuin vaunut, koska koirat sählää mun kas enemmän ku T:n kanssa :P Silloin mulla on kaks kättä vapaana, niin ei mee hihnatkaan sekaisin :) (Ja mammalla säilyy hermot kotiin asti :D) Jotenkin kummasti T pystyy kyllä menemään vaunujen ja koirien kas yksin ihan ilman ongelmia :P...

Tavaratila on sopivankokonen, isompaa koria en tarvisikaan, sillä en mee näillä koskaan esim. kaupoille, siihen tarkotukseen meillä on matkarattaat. Juostakin näiden vaunujen kanssa pystyy, vaikka näitä ei siihen tarkoitukseen oo suunniteltukaan.

Hyttysverkko- ja sadesuoja ovat ajaneet asiansa hyvin. Rengassuojia ei tullut mukana, mutta me ostettiin ne erikseen, eivätkä maksa paljoa. Itse ostin ne käytettynä ja maksoin niistä 4€ :D.

Meillä Eeti on nukkunut vaunuissa yönsä aina, jos ollaan oltu yökylässä jossain, soveltuu siis myös siihen hommaan :) Matkasänky tuntuis pikkumiehelle vielä aivan valtavan kokoselta ja samassa sängyssä en haluais koko yötä nukkua, kun jäbällä on niin levottomat jalat öisin (ja päivisin :P).

Autossa nää vie yllättävän paljon tilaa, mutta mulla ei kyllä oo mitään vertailupohjaa muihin vaunuihin. Ratasosan saa kyllä yllättävän matalaan kasaan, mutta vaunukopasta ei saa kuin sen "kaaren" alas. Meillä on kuiteskin farmari ja koen, että sekin käy ahtaaksi. Varsinkin silloin, kun autoon pitäis pakata kahden aikuisen lisäksi se vauva turvakaukaloineen, kaksi westietä ja tsiljoona kassia. Me ei kyllä oteta vaunuja mukaan, kun vaan semmosille reissuille kun ollaan yötä jossain. Mutta kuiteskin.

Voin kirjoittaa näiden vaunujen käytöstä myös sitten talvikaudella, jos siitä on jollekin hyötyä :) Mutta tähän asti ollaan kyllä oltu oikein tyytyväisiä hankintaamme, toivotaan, että ollaan myös jatkossa :)

maanantai 17. elokuuta 2015

Painonpudotus imetysaikana

Raskauden jälkeen monella on toiveissa päästä takaisin samoihin mittoihin kuin ennen raskautta. Toisilla kilot lähtevät helpommin, toiset taas joutuvat tekemään asian eteen enemmän töitä. Tärkein pointti on kuitenkin se, että asiasta ei kannata stressata, vaan toteuttaa urakkaa pikkuhiljaa, omien voimavarojensa mukaan, ettei maidontuotanto vähene. Imetyshän itsessäänkin kuluttaa hurjasti energiaa, nimittäin 500-700 kilokaloria päivässä (täysimetys siis). Mulla painoa on tippunut hyvässä tahdissa, mutta kiloja on silti vielä jokunen jäljellä. Ja täytyy myöntää, että herkutteluksi on mennyt aika monena päivänä, joten syykin on selvä, miksi tiputettavia kiloja on vielä jäljellä ;). Ennen raskautta liikunnan määräkin oli suurempi, joten sekin on yksi syistä. Omasta synnytyksestä on vasta kolme kuukautta, joten en aio ottaa mitään stressiä tämän asian kanssa, vaan mennä just sen mukaan, mitä jaksan tähän asiaan panostaa. Joihinkin asioihin oon kuitenkin jo panostanut ja syksyä kohti vielä enemmän. Tässä hieman listaa, millä tavoin pyrin loput kilot karistamaan :)


  • Herkkupäivä vain kerran viikossa. Tää on siis tavoite, vielä en oo aivan siihen päässyt, enkä siitä ota yhtään stressiä. Meillä oli yhdessä vaiheessa tää ihan rutiinia, joten kyllä mä siihen vielä pääsen, ku T ei herkuttele vieressä :) 
  • Juon tarpeeksi vettä. Sitä tulee kyllä nytkin juotua runsaasti, mutta vähän on vielä petrattavaa.
  • Syön enemmän kalaa! Sitä tulee tällä hetkellä syötyä ihan säälittävän vähän, vaikka siitä tykkäänkin. Kanaa ja jauhelihaa meillä eniten syödään.
  • 6 kourallista kasviksia, hedelmiä ja marjoja päivässä. Niitä tulee kyllä usein syötyä, mutta ei taida aivan toi 6 kourallista tällä hetkellä täyttyä. Niitä siis lisää!
  • Maitotuotteita myös pitäisi lisätä, varsinkin raejuustoa ja maitorahkaa. 
  • Hiilareissa painotus täysjyvätuotteisiin. (Ei siis pullaa, ranskanleipää jne ;)) Vähähiilihydraattinen ruokavalio saattaa vähentää maidontuloa, joten senkään vuoksi en vähentäisi hiilareita ruokavaliosta, vaan muuttaisin ne vaan laadukkaammiksi.
  • Hyviä rasvoja saa esim. pähkinöistä ja avokadosta. Pitää taas alkaa testailemaan, kestääkö mun maha niitä, kun oon joutunut pitämään niistä nyt hetken taukoa mahakipujen vuoksi :( 
  • Oon armollinen itselleni! Jos oon väsynyt ja joutunut valvomaan, niin en ota stressiä syömisistä ja jos se ei joka päivä mee niinkuin Strömsössä! Väsyneenä keho tuottaa kortisolia ja muita stressihormoneja, jotka saattavat lisätä painonnousua. Joten unta palloon, silloin kun siihen on mahdollisuus, vaikka jäis päivän liikunnat välistä.
  • Syön tasaisin väliajoin, tässä onkin haastetta :). Liian nälkäisenä, kun tulee syötyä vähän holtittomasti ja makeannälkäkin kasvaa....(Ja yhdellä kädellä on helpompi mutustaa vaikka keksejä, kuin tehdä vaikka kanasalaattia :P)

Kuitenkin tätä muutaman kilon painonpudotusta aion tehdä vauvan ehdoilla. Tässä kun kyseessä ei ole mikään ajanjakso, joka alkaa tiettynä päivänä ja loppuu toisena päivänä. Tää on vaan ryhtiliike elämäntapoihin, jotka meni hetkellisesti synnytyksen ja vauva-arjen pyörteissä hieman päälaelleen ;). Kai tää koko elämä on yhtä opettelua terveellisempiin elämäntapoihin. Mutta pitää iloita siitä, että on tietoa toteuttaa tätä elämäntapaa, haaste onkin siinä että jaksaisi myös nähdä asian eteen vaivaa joka päivä. Onneksi ei tarvi yksin tsempata, vaan T on vahvasti mukana tässä asiassa ♥

En missään nimessä halua, että tää painonpudotus vaikuttaa imetykseen, eikä se näillä konsteilla vaikutakaan. Mulle uutena asiana luin siitä, että liian nopea painonpudotus vapauttaa kehosta kuona-aineita, jotka siirtyvät rintamaidon myötä myös vauvaan. Elikkäs siis ympäristömyrkyt... Mutta maltillisessa painonpudotuksessa tällaista vaaraa ei pitäisi olla. (Noin 0,5kg painonpudotus viikossa.)

Millä konsteilla te ootte tiputtaneet/ aiotte tiputtaa raskauskilot?:) Jos jollain on jotain terveellisiä reseptejä mielessä, niin niitä saa mulle linkata :) Aina on kiva kokeilla jotain uutta :)

Aion myös kirjoittaa liikunnasta synnytyksen jälkeen, mutta sitä postausta joudutte vielä odottelemaan :) Tämänkin tekstin kirjoittamisesssa meni vajaa viikko :D

tiistai 11. elokuuta 2015

7 kiloa täyttä rakkautta ♥

Pikaisia kuulumisia täältä!:) Ja tällä kertaa en oo ehtinyt kuvia siirtämään koneelle, joten kuvaton postaus tällä kertaa, sorry!

Meidän pikkumies täytti pari päivää sitten jo kolme kuukautta! :) Mihin tää aikaa menee?! Meidän ei-enää-niin-pieni-mies täräytti neuvolassa puntariin jo seitsemän kiloa :) Aika ihana pikkumörssäri ♥ No ei oo ainakaan tarvinnu murehtia, että saako pikkujäbä tarpeeksi maitoa :P Samalla käynnillä huomattiin terkkarin kanssa, että suussa kuultaa jo etualahampaita kaksi kappaletta! Vielä viime viikolla niitä ei pystynyt näkemään. Saas nähä, kauanko vielä menee ennenkuin ne puhkeaa, mutta kovasti ne ovat jo vaivanneet pikkumiestä. Nuhakaan ei ole vielä hellittänyt. Mutta eikö se siitä. Nyt E nukkuu poikkeuksellisen pitkiä päikkäreitä, saatto rokotteiden annolla olla jotain väsyttävääkin vaikutusta... Mutta hyvä niin, meidän talossa kun pitkät päikkärit on niin harvinaislaatuista herkkua :) Ja eipä ainakaan oo huono olo, kun noin uni maistuu. (Pitää koputtaa puuta, yöksi meinaan kyllä antaa panadolin joka tapauksessa, jos on pikkusenkaan kipeänoloinen)

Mutta huomenna mulla on kivaa hemmottelua tiedossa, pääsen nimittäin jalkahoitoon :) Sain anopilta lahjakortin synttärilahjaksi kesäkuussa ja nyt pääsen sen käyttämään, kun anoppi tulee siksi aikaa vaunuttelemaan pikkujäbän kanssa :) Oon tavannut kerran vuodessa käydä oikein kunnon jalkahoidossa, kun meikäläisen jalat ei oo sileydeltään tasoa "vauvanpeppu" :P Joten kiva, että pääsen tänäkin vuonna :)

Niin ja sain tänään kuulla ilouutisen, että toinen veljistäni on muuttamassa tänne Lapualle uuden työpaikan johdosta :) (Lue: lisää lapsen- ja koirienvahtikandidaatteja siis :D Sitte joskus ku tuota pikkusta malttaa antaa enemmän hoidettavaksi :P) Nyt on siis tuijoteltu vuokrakämppiä ja etsitty sopivaa asuntoa. Eiköhän se pian löydy :)

Tänäänkin mulla on pieni hengähdystauko tiedossa, mennään ystävän kanssa lenkille :) Ja jos tällä kertaa pääsis ihan ilman koiria ja vaunuja ;) Tai no, katotaan jos edes toinen koirista pääsis mukaan, enhän mä osaa enää lenkkeillä jos ei jotakin oo käsissä :P

Mutta palaillaan taas, nyt pitää jo sännätä syömään ja tekeen vähän kotitöitä, kun kaikki "retajaa". Varmaan tuttua aika monessakin lapsiperheessä? ;)

perjantai 7. elokuuta 2015

Asiaa imetyksestä



Olen jo aiemminkin kirjoittanut imetyksestä tänne, mutta mielestäni aiheesta ei voi koskaan kirjoittaa liikaa. Varsinkin kun siellä lukijoissa on muitakin äiti-ihmisiä ja raskaana oleviakin, joten aihe on varmasti pinnalla :) Imetys on aihe, johon kannattaisi paneutua jo raskausaikana. Tiedän, että monella pyörii raskausaikana mielessä enemmän synnytys kuin sen jälkeinen elämä vauvan kanssa. Kuitenkin imetykseen kannattaa paneutua, koska imetys nostaa pinnalle monia kysymyksiä ja ensimmäiset päivät vauvan kanssa pistävät pään muutenkin sekaisin, hyvällä tavalla :) Sairaalassa osastolla voi saada äärettömän hyvää imetysohjausta tai sitten (monista eri syistä johtuen) todella huonoakin ohjausta. Se on todella valitettavaa. Onneksi ohjausta voi saada monestakin eri paikasta ja sairaalassakin on imetyspoli, jonne voi soitella ja varata aikaakin. Jo raskausaikana suosittelen liittymään facebookissa Imetyksen tuki ry:n ryhmään. https://www.facebook.com/imetyksentuki Olen itse saanut sieltä ihan valtavasti lisää tietoa ja olen miettinytkin, että kuinkahan vähän tästäkin aiheesta tietäisin, jos en olisi kyseisen ryhmän jäsen. Olen kuitenkin käynyt imetysohjaajakoulutuksen terveydenhoitaja-koulussa, mutta koin, että kurssilla käytiin kyllä hyvin pintaraapaisten asioita imetykseen liittyen. Facebook-ryhmästä olen saanut lisää tietoa mm. siitä, mitä ovat tiheän imun kaudet, kertailtua imetyssuosituksia, lisää tietoa siitä, mistä voi päätellä, että vauva ei itke nälkäänsä vaan esim. mahavaivoja, miten imuotetta voi parantaa, kuinka pullosta tulee ruokkia vauvaa tai esim. siitä, mitä haittaa pullosta ja tutista voi imuotteelle olla. Tuolla facebook-ryhmässä lainataan usein erästä imetys-aiheista blogia, jonka linkkaan myös tähän: http://rinnalla.vuodatus.net/
Sieltä löytyy myös hyvää tietoa. Esimerkiksi vauvojen nukkumisesta ja siitä, pystyykö unta pidentämään vaikka vellillä tai perunaruuan aloittamisella (ei pysty, eikä vellejä muutenkaan enää suositella annettavaksi.) Täältä löydät kyseisen tekstin: http://rinnalla.vuodatus.net/lue/2015/06/uni-puhuttaa

Moni tietää jo entuudestaan, että äidinmaito on parasta ravintoa pienelle vauvalle. Sillä on monia terveysvaikutuksia sekä äidille, että vauvalle. Täältä voit lukea aiheesta lisää: http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=44
Imetys on paljon muutakin kuin vain ravintoa. Rinnalla pikkuinen saa tankkailtua läheisyyttä ja turvallisuuden tunnetta. Ja onhan se aika ihanaa, kun oma lapsi syötyään nukahtaa poski rintaa vasten ja hymyilee unissaan :) ♥


Olen ymmärtänyt, että imetyksen epäonnistuminen aiheuttaa usein äideissä pettymyksen ja surun tunteita. Tämän vuoksi aiheeseen kannattaa perehtyä, koska niin moneen ongelmaan löytyy ratkaisu, jos vain löytyy voimavaroja sen ratkaisemiseen ja tietää mistä apua etsii. Mutta kuten mikään tässä elämässä ei mene oppikirjan sääntöjen mukaan, täytyy näitäkin ohjeita ja suosituksia osata soveltaa omaan elämään sopivaksi. Jokainen äiti ja vauva ovat erilaisia ja se, mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovikaan toiselle. Meillä esimerkiksi käytetään satunnaisesti tuttipulloa, jotta itsekin pääsen joskus johonkin yksin tai, että saan nukkua aamuisin pitempään ja isi syöttää pullosta. Tuttipullon ja tutin käyttö ei ole onneksi meillä vaikuttanut imuotteeseen, mutta jos näin olisi käynyt, se olisi ollut kyllä todella kurjaa.

Imetys on aihe, joka saa ihmisissä aikaan monenlaisia ajatuksia. Minun mielestäni kukin saa tehdä parhaaksi katsomallaan tavalla, kunhan vauvan hyvinvointi on ykkössijalla. Mutta mun on ihan pakko mainita yhdestä asiasta, joka mua ärsyttää ihan suunnattomasti, ja se liittyy tähän imetykseen. Nimittäin se, että Suomesta löytyy ihmisiä, joiden mielestä julki-imetys ei ole soveliasta ja siitä on ihan ok mainita kyseiselle imettäjälle! No ei muuten ole ok!! Jos ei kestä tissin vilahtamista vauvan suuhun, niin silloin voi pitää suunsa kiinni ja katsoa muualle. Niin helppoa. Itse en ole julki-imetystä oikeastaan harrastanut (ainakaan tietoisesti :P) oikeastaan vain siitä syystä, että meillä imetys pitää yleensä tapahtua makuuasennossa ja niin, että äiti ei samalla höpötä muiden kanssa vaan keskittyy hommaan tai on ainakin hiljaa ;) Eli en ole esim. kyläillessä tai muuallakaan, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, pystynyt imettämään vaikka sohvalla istuen, koska E haluaa syödessään hiljaisen ympäristön. Ja se on ihan ok, vauvan ehdoilla mennään.

Alla vielä meidän imetyskuva :) ♥



PS. Nyt vietetään kansainvälistä imetysviikkoa :) Tsemppihali kaikille teille, jotka teette myös tätä raskasta, mutta niin ihanaa työtä lastemme hyväksi :) ♥

PPS. Tekstin ei ole tarkoitus tuomita ketään, joka syystä tai toisesta joutuu käyttämään korviketta. Elämäntilanteita ja ongelmia kun on niin moneen lähtöön.

Mukavia imetyshetkiä, nautitaan tästä elämänvaiheesta, joka on loppupeleissä hyvin lyhyt :)

torstai 6. elokuuta 2015

Karhunpoika sairastaa (+muu perhe)

Meillä on ollut nyt hieman haastava viikko. Eeti on edelleen nuhassa, alkuviikosta se oli vielä aika lievää, mutta eilisestä lähtien on itkeskellyt tavallista enemmän ja tuntuu, että räkääkin erittyy enemmän. Kuumetta ei ole ollut. Käytiin tänään päivystyksessä varmistamassa, ettei tauti oo edennyt korviin saakka ja siltä osin sai huokaista helpotuksesta. Eeti syö kovasti sormiaankin nyt, toki liittyy ikäkauteen, mutta voi olla, että enteilee myös hampaiden puhkeamista. Mistä näitä tietää.

Lisäksi T on ollut oikein kunnolla flunssassa ja nyt on mullakin kurkku kipeänä... Yöt on olleet aika katkonaisia ja sen vuoksi oon ollut aika väsynyt. Välillä on pitänyt yölläkin hoitaa Eetin tukkoista nenää keittosuolatipoilla ja nenäfriidalla, ja siitähän vasta riemu on revennyt.... Petivaatteitakin on jouduttu vaihtamaan keskellä yötä falskaavien vaippojen takia.



Huonosti nukutun viikon jälkeen tajuaa kyllä sen, miten tärkeitä hyvät yöunet on jaksamiselle. Auton ratissakin (kun pääsin oikein kerran tällä viikolla käymään yksin kaupassa) piti hetki miettiä, että mitenkäs tätä taas ajettiin. Ai miten niin väsynyt? Mutta se hyvä puoli näissä lapsiperheen arjen haastavissa hetkissä on, että aina löytyy kohtalotovereita. Itse ainakin saan siitä voimaa, että aina on jossain joku, elämässä samanlaista hetkeä. Suuri kiitos kuuluukin teille siellä ruudun toisella puolella, jotka jaksatte kommentoida ja tsempata joko täällä blogissa tai sitten instagramin puolella ♥ Ystäväpiirikin on mulla aivan ihana, aina saa tsemppiä, oli asia miten iso tai pieni hyvänsä ♥

Mutta kaikista itkuista ja valvomisista huolimatta, on täällä naurettukin :) Meidän hurmaava pikkumies on äärettömän kova kikattelemaan ja se pelastaa kyllä monta hetkeä ♥ Ja pakko kertoa mille mä sain nauraa yks yö tällä viikolla.. T etsi kesken unien sängystä "puukon koteloa" eikä meinanut uskoa, että sängystä ei sellaista löydy :D. Hetken päästä heräsin uudestaan siihen, että T oli hävinnyt vierestä johonkin. Mies löytyi vierashuoneen sohvalta nukkumasta ja kainaloonsa oli napannut kasan Eetin vaatteita, jotka oli odottamassa kaappiin viikkausta :D Olikohan kenties etsinyt sitä koteloa vaatteiden joukosta :P.... Raukka vissiin flunssan takia aivan sekaisin! :P

Nyt pitää mennä taas jo jatkamaan äidin roolissa, tätäkin postausta oon kirjoittanut tänään monessa eri pätkässä, mutta vihdoinkin sain tän valmiiksi :)

PS. Bongaa alla olevasta kuvasta westie ;)



maanantai 3. elokuuta 2015

Sisustusajatuksia syksyn lähestyessä

Kun Jotexin kuvasto kolahtaa postilaatikkoon, niin tietää että taas sisustusvimma iskee :) Aina vuodenajan vaihtuessa mulle iskee sisustusinto päälle ja taas kesän lopun lähestyessä (kääk!) alan miettimään syksyn sävyjä. Mikähän kumma siinä on, että kesäksi haluaa aina vaaleita sävyjä ja värejä, kun taas syksyllä tummempaa ja harmoonisempaa? Niin taitaa kyllä tälläkin kertaa käydä :) Meillä ei vielä tarvitse ajatella sisustaessa lapsiperheen kuvioita, paitsi lattiatasossa. Seuraava olkkarin matto saa ainakin olla sellainen, että siinä on mukava ryömiä :) (voi apua, sais kyllä pysyä vielä kauan tuommosena pikkuisena!♥) Eli periaattees tarkotan, että ei pörrömattoa ainakaan, kun siitä on mukava nyppiä palasia suuhunkin ;) Meillä on vierashuoneessa ja makkarissa pörrömatot mutta siellä ne ei haittaa, kun pääasiassa touhuillaan olkkarissa. Vierashuoneesta tullaan kyllä sisustamaan Eetille oma huone, mutta sen aika on luultavasti vasta sitten, kun yösyöpöttelyt on ohitse. Kertokaas muuten te, joilla on jo isompia lapsia, että minkä ikäisinä teidän lapset ovat lopettaneet yösyömisen?:)

Tänä syksynä aion sisustuksessa keskittyä pääasiassa olkkariin. Vierashuoneen vuoro on sitten tulevaisuudessa ja meidän makkarin sisustus on ihan kiva nytkin. Olkkarissa tulee luultavasti vaihtumaan verhot, matto ja sohvatyynyt. Tai niistä siis ainakin haaveilen, se on sit eri asia mihin rahat ja rahkeet riittää ;) Ja pitääpäs taas kollata vaatehuone, kun sieltä usein löytyy kaikkia tekstiilejä, jotka oon tilapäisesti unohtanut :D Eli kaikkea ei edes tarvitse ostaa :) Toki tätä asunnon "väribalanssia" sekottaa kaikki Eetin lelut, räikeänvärinen leikkimatto, koliikkikeinu ja sitteri :D Mutta ehkä se ei oo niin justiinsa :P

Meinaatteko te muut vaihtaa sisustusta syksyn tullen?:) Mä muuten tilasin jo H&M:ltä muutaman sisustustyynyn, kun sieltä muutakin tilailin :) Esittelen ne sitten myöhemmin :)

Tällasesta haaveilen kyllä makkariin, vaikka siellä onkin ihan kiva sisustus tälläkin hetkellä ja vuoteen päällä katos, mutta tääkin on kiva, varsinki noi valot tuolla :)...


Niin ja jos mulla olis valtava omakotitalo, niin siellä olis kyllä tällanen!!:D Ahhahhaa, pitäs vaan olla tarpeeks hienoja vaatteita, kenkiä ja laukkuja, että ne vois laittaa tollai esille :P Mut aina voi haaveilla :P


Ja mitä ihmettä, säätiedotus meinaa parempia päiviä tälle viikolle! Nyt kyllä tää mama tykkää!!:) Ei tarvi enää kuunnella Jari Sillanpään Malagaan-biisiä haaveillen :DD. Eeti kyllä tykkää siitä biisistä, eli säilyy varmaan biisilistalla jatkossakin :P Kuunnelkaahan tekin, sanat on erittäin osuvat Suomen kesään ;) https://www.youtube.com/watch?v=-cUiIuuwWIk

Instagram

© Nonna Koo. Made with love by The Dutch Lady Designs.