Meidän piti siis saapua päiväkirurgian osastolle aamulla klo 9 ravinnotta ja mieluusti suurinpiirtein terveenä. Soittelin vielä edellisenä päivänä ja varmistin, että haittaako pieni nuha toimenpidettä. Ei kuulemma haitannut, mutta tarkkaan hoitaja kyseli muuten Eetin vointia. Aamulla ennen lähtöä annoin Eetille "aamupalaksi" hieman trippimehua ja sitten vain vaatteet päälle ja menoksi. Onneksi osastolla oli lapsiperheille oma odotustila, josta löytyi leluja joka lähtöön. Alkuun sairaanhoitaja haastatteli lyhyesti Eetin asioista ja sitten vielä leikkaava lääkärikin pistäytyi näytillä. Eeti huusi näissä tilanteissa kuin sireeni, joten lääkäri totesi, että E voi mennä takaisin leikkimään, ettei tarvi väkisin olla samassa huoneessa. Leikkaussalin sairaanhoitaja tuli hakemaan Eetiä jo 9.45, joten pitkään emme joutuneet odottamaan, vaikka muita pieniä potilaita oli jo ennen Eetiä ollut toimenpiteessä. Päivän kauhein hetki oli oikeastaan siinä, kun sh totesi, että me tästä Eetin kanssa jatketaan kaksin matkaa saliin. Minä siinä nikottelemaan, että enkö mä pääsekään mukaan kanyylin laittoon, olin siihen jo henkisesti varautunut! Mulle olisi ollut helpompaa, jos olisin saanut olla siinä hetkessä Eetin tukena ja turvana ja, kun nukutus olisi alkanut vaikuttamaan, olisin lähtenyt takaisin odotustilaan odottamaan. Sh ei tullut kuitenkaan asiassa yhtään vastaan, joten E lähti sitten kaksin hänen kanssaan saliin ja meikäläinen jäi itkua tuhertaen odottamaan T:n kanssa pienen potilaan palaamista heräämöön. Kaikista ikävintä oli, että samaan aikaan kun E lähti leikkaussaliin, toisesta salista tuli isä saattaen omaa lastaan heräämöön heräilemään omasta toimenpiteestään... Myöhemmin kuulin ystävältäni, että meille sattui sellainen anestesialääkäri, joka ei päästä vanhempia saliin :( Eli tämä oli siis lääkäristä johtuva asia.
Toimenpide kesti n. 45 minuuttia kaikkinensa ja sitten E tuotiin heräämöön ja meidät kutsuttiin paikalle. E alkoi juuri heräilemään nukutuksesta ja oli aivan sekaisin. Heittelehti sängyssä miten sattui ja silmistä näki, ettei toinen ollut vielä aivan tässä maailmassa. Myös kanyylikättä piti yrittää varoa, kun E sitäkin huitoi aika rajusti. Lopulta E piti nostaa syliin, koska meno alkoi näyttämään niin holtittomalta, jos hänestä ei pitänyt kunnolla kiinni. Eetiä itketti kovasti ja häntä piti kanniskella ympäri heräämöä toisen tuodessa tippatelinettä perässä. E sai tässä vaiheessa vielä lisää kipulääkettä. Lopulta T keksi avata puhelimesta Ryhmä Hau- jakson, jota E alkoi katsomaan ja rauhoittumaan. Hetken kuluttua E nukahti T:n syliin ja nukkui reilun puolituntia. Tässä kohdin ystäväni, joka on leikkaussalissa töissä, piipahti meitä omien töidensä lomassa katsomassa :). Kun E heräsi, hän alkoi olemaan jo oma itsensä. Kanyylin sai tässä vaiheessa ottaa pois kädestä. E söi hieman mehujäätä ja trippimehua ja vähän ajan päästä E jo oli leikkimässä leluilla ja juoksemassa pitkin heräämön käytävää :P.
Huomasin Eetin nukkuessa, että kanyylinlaittoa oli pitänyt yrittää 7 kertaa ennenkuin se oli saatu onnistuneesti laitettua. Tästä tuli tosi ikävä fiilis, varsinkin kun huomasin, että ensimmäiset 6 reikää oli toisessa kädessä ja vasta seitsemäs, ja onnistunut pisto toisessa kädessä. Itsekään en koskaan edes aikuisille yritä noin montaa kertaa pistämistä samaan käteen, vaan aina vaihdan jo aiemmin toiseen käteen tai ainakin ihan eri kohtaan kättä. Jotenkin se, että tiesi, että E joutui olemaan siinä tilanteessa yksin vieraiden ihmisten keskellä tuntui tosi pahalta. Huh, vieläkin tulee pala kurkkuun, kun mietin miten kamalaa sen on täytynyt olla. Kovasti olen miettinyt palautteen antamista, mutta ainakaan vielä en ole saanut aikaiseksi...
Tässä jo leikitään reippaana heräämisen jälkeen :)
Toimenpiteen jälkeen saimme kotihoito-ohjeita, kuten että suihkuttamista suoraan korvaan tulee varoa ja kylpylässä käydessä korvat pitää suojata tulpilla tai vastaavilla. Lääkäri kävi myös kertomassa, että poisti kitarisan kokonaan, koska se todellakin oli suuri ja sen näköinen, että se oli syytä poistaa. Parin tunnin päästä heräämisestä pääsimmekin jo lähtemään kotiin.
Kotona E söi normaalia ruokaa, mutta kunnolla jäähdytettynä. Ruoka maistui ihan hyvin, kenties särkylääkkeillä oli osuutta asiaan. Olin jo ottanut seuraavan päivän vapaata töistä, jotta E saisi olla yhden päivän kotona toipumassa. Periaatteeessa hoitoon olisi saanut mennä, jos vointi sen sallii, mutta mä otan tällasissa asioissa mielelläni varman päälle.
Kuukauden päästä putkien laitosta, piti ensimmäisen kerran käydä teekoossa kontrollissa, että putket ovat edelleen paikoillaan, ja olivathan ne. Tämän kerran jälkeen riittää n.4 kk:n välein kontrollointi. Jos putket tulisivat jo pian itsestään ulos, ne jouduttaisiin luultavasti laittamaan uudestaan paikoilleen. Joskus taas käy niin, että putket pysyvät paikoillaan vuodesta toiseen ja ne joudutaan sen vuoksi poistamaan kirurgisesti. Kovasti siis toivon, että putket tulisivat itsekseen pois esim. puolentoista vuoden päästä. E:n yöllinen kuorsaus on kyllä loppunut kokonaan kitarisojen poiston myötä ja vaikka E on ollut kuukauden räkätaudissa, ei tauti ole mennyt korviin asti. Eli jotain hyötyä on nyt jo havaittavissa. Saas nähdä mikä vaikutus tällä kaikella on myös puheenkehitykseen, joka on E:llä viivästynyt. Aika näyttää.
